Leena Laurilasta vuoden journalisti

Teksti: Laila Sairo

Uutistoimittaja Leena Laurila on valittu Kymenlaakson vuoden journalistiksi.
Valinnan teki Kymenlaakson journalistien yhdistys.
Valinnan perusteluissa todetaan, että Laurilalla on hyvä uutisvainu. Hän seuraa valppaasti
tapahtumia ja pitää korvat auki löytäen uutisaiheita myös vapaa-ajallaan.

— Hän tuntee paljon ihmisiä ja hänellä on laaja kontaktiverkosto, erityisesti maaseudulla.
Lisäksi hän on sitkeä ja kaivaa haastateltavan puhelimeen vaikka ulkomailta.

Laurilaa kehutaan myös siitä, että hän saa haastateltavan avautumaan ja luottamaan
itseensä. Hänellä on kuuntelun taito. Hän myös kirjoittaa sujuvasti ja selkeästi eikä hänen
jutuissaan ole asiavirheitä, sillä hän tarkastaa faktat huolellisesti.
Palkittu itse pitää toimittajan työssä tärkeänä nimenomaan luotettavuutta, rehellisyyttä
ja tasapuolisuutta.

— Periksiantamattomuus on myös toimittajalle hyvä ominaisuus, hän sanoo.

Laurila kertoo, että häntä kiinnostavat ihmiset, ei uteliaisuudesta, vaan siksi, että
työtehtävän saatuaan hän haluaa tehdä sen niin hyvin kuin osaa ja annetussa ajassa ehtii.
Hän ei erottele isoja ja pieniä juttuja, vaan korostaa, että kaikki työ on tehtävä yhtä
hyvin.




Leena Laurila selvittää asian
perusteellisesti, olipa työtehtävä iso
tai pieni.