Herrasmiesten kerhosta laajan jäsenjoukon selustatueksi

Kymenlaakson Journalistit ry:n historia tiiviisti

Perustaminen. Kymenlaakson Sanomalehtimiesyhdistys perustettiin Kotkassa tapaninpäivänä
vuonna 1933, ja yhdistyksen kotipaikaksi merkittiin Kouvolan kauppala. Alkuvaiheissa
Kymenlaakson Sanomalehtimiesyhdistyksen jäsenkunta koostui miespuolisista toimittajista.
Yhdistys oli eräänlainen herrasmiesten kerho.

Jäseniä oli alkuvuosina hieman yli kymmenen. Toimittajien ammattikuntaan kuului
liikkeenharjoittajia, opettajia, maanviljelijöitä ja työväenliikkeen aktiiveja. Niin toimitukset
kuin lehtien levikitkin olivat pieniä.

Maakuntahengessä. Yhdistyksen perustaminen oli yksi merkki heräävästä
kymenlaaksolaisesta maakuntahengestä. Aikaisemmin kymenlaaksolaiset toimittajat
kuuluivat etupäässä Itä-Suomen Sanomalehtimiesyhdistykseen.
Kymenlaaksossa 1800-luvun lopulta alkaen ilmestyneet lehdet olivat toimittajien
järjestäytyessä jo melko vakiintuneita. Yhdistyksen tarkoituksena oli ”pitää Kymenlaakson
sanomalehtimiesten kesken yllä sellaista ammattiveljeyttä, missä sääntöjen määräämin
tavoin edistetään yhteistä kanssakäymistä, ammattitaitoa, ammattiturvaa ja yhteisiä
ammatillisia kysymyksiä”. Yhdistyksen aatteellisena tarkoituksena oli “edistää jäsentensä
sanomalehtityön kautta Kymenlaakson maakuntahenkeä yhteyttävässä isänmaallisessa
mielessä”. Toimittaja koki itsensä valistajaksi, kansan kasvattajaksi ja varsinkin
puoluelehdissä yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi.

Alkuvuodet. Yhdistyksen toiminta oli alkuvuosina takkuilevaa, ja yhdistys ajateltiin
muutamaan kertaan jo lopettaakin. Tuolloin pantiin kuitenkin jo alulle virkistysavustusten
ja sosiaalisten avustusten jakaminen jäsenille, vaikuttaminen liitossa, ammatilliset kannanotot,
maakuntahengen voimistaminen sekä oma vuosijulkaisu.
Kymenlaakson Sanomalehtimiesyhdistys toimi alullepanijana Kymenlaakson maakuntalaulun
sekä viirin aikaansaamisessa. Yhdistyksen ensimmäinen lehti Taisteleva Neekeri ilmestyi
vuonna 1941. Lehti kohensi huomattavasti yhdistyksen taloudellista tilannetta.
Vuonna 1948 pidettiin Suomen Sanomalehtimiesten Liiton liittokokous Kotkassa, mikä
oli kymenlaaksolaisille toimittajille mittava ponnistus.
Yhdistys ryhtyi 1940-luvun lopulla siirtämään varojaan opinto- ja virkistysrahastoon
toimintaansa ja jäsentensä etuja turvatakseen. Tuolloin esitettiin myös ajatus varojen
sitomisesta kiinteään omaisuuteen, ja vuosien mittaan oli esillä eri vaihtoehtoja kesäpaikan
hankkimiseksi. Suunnitelma toteutui vasta parikymmentä vuotta myöhemmin yhdistyksen
hankittua Vehkalahdelta kesänviettopaikakseen Kalliolan.

Nuoret ja naiset mukaan. Yhdistyksen jäsenmäärä lisääntyi huomattavasti 1950-luvulla,
kun lehtiin otettiin nuoria harjoittelijoita. Tuolloin jäseniä oli noin 30, ja neljäsosa jäsenistöstä
oli naisia. Toimittajien palkka oli heikohko eikä työaikoja juurikaan tunnettu.
Toimittajan oli hallittava lehdenteko mahdollisimman kattavasti. Lehtien välinen kilpailu
toisaalta tiukensi työtä, mutta yhteistyötäkin eri aatesuuntia edustavien lehtien toimittajien
kesken tehtiin. Lehtityö tiivistyi, kun maakunnan neljä päälehteä - vapaan porvarilliset
Kouvolan Sanomat ja Etelä-Suomi, demareiden Eteenpäin ja maalaisliiton Maaseutu -
muuttuivat kolmipäiväisistä kuusipäiväisiksi 1950-luvun alussa.

Opintotoiminta tärkeää. Kun vanhempi sukupolvi oli kerännyt varoja lähinnä lahjoituksina
yrityksiltä pyytämällä, nuoret toivat yhdistykseen uutta toimeliaisuutta ja varainkeruutapoja
erilaisin urheilullisin tempauksin. Myös huvitoiminta, opintotoiminta ja yhteistyö
naapuriyhdistysten kanssa vilkastuivat.
Opintotoiminta oli merkityksellistä, koska useimmilla toimittajilla ei ollut alan koulutusta.
Ensimmäinen ammatillinen kurssi, “opinsauna”, järjestettiin vuonna 1952. Yhdistys kutsutti
itseään myös yritysten ja kuntien vieraiksi. Yhdistys lisäsi näin omaa ja lukijoiden tietoa isäntien
edustamalta alalta ja kokouksille löytyi maksaja.
Yhdistys alkoi jakaa 1950-luvun alussa rahaston korkotuloista apurahoja opintomatkoihin.
Apurahan sai vuosittain muutama toimittaja, ja opintomatkat suuntautuivat Pohjoismaihin ja
Keski-Eurooppaan. Merkkitapaus valtakunnallisestikin oli vuonna 1957 kahdeksan toimittajan
retki Moskovaan, ensimmäinen toimittajadelegaatio Neuvostoliittoon sodan jälkeen.
Vuodesta 1953 toimintaan toi varoja tuottoisa kevätlehti Vappu-Ankka.

Erikoistuminen alulle. Jäsenmäärä kasvoi 90:een 1960-luvulla. Yhdistys tarjosi uusille
jäsenille ammattiin jo perehtyneiden kokeneiden toimittajien oppeja ja ammatillista turvaa.
Lukijoiden ja toimittajien lisääntyessä myös juttutyypit monipuolistuivat. Suosituiksi tulivat
erilaiset reportaasit. Puoluelehtien toimittajat pyrkivät irti toimitsijaluonteisista töistä.
Uudeksi ammattinimikkeeksi tuli aluetoimittaja, kun lehdet perustivat aluetoimistoja.
Aluetoimittajan ohella erikoistoimittajia olivat myös muun muassa  
Ensimmäisen työehtosopimuksensa lehtimiehet saivat vuonna 1967. Samana vuonna
lehtitaloissa oli pakkolomia tai niiden uhkaa kirjatyöntekijöiden lakon vuoksi.
Yhdistys sai oman edustajansa, V.A. Turusen, Sanomalehtimiesliiton hallitukseen
kolmeksi vuodeksi. Myöhemmin yhdistyksellä on ollut liittohallituksessa edustajana
Hannu Maunuksela.

Kalliola. Yhdistys päätti vuonna 1969 hankkia kauan kaivatun kesänviettopaikan
Vehkalahden Neuvottomasta. Hankinta maksoi 35 000 markkaa ja yhdistys joutui
lainaamaan kauppaa varten 20 000 markkaa.
Jo edellisenä kesänä Eteenpäin-toimitusosasto oli vuokrannut mökin Niilo Pöyhöseltä
ja kutsunut alueen toimittajia tutustumaan Kalliolaksi nimettyyn paikkaan. Kiitokset paikan
löytämisestä kuuluvat Eteenpäin-lehdessä työskennelleelle Taina Hynniselle, joka
“otti syrjään” lehteen tulleen vuokrausilmoituksen.
Kalliolan vanha rakennus ja sauna korvattiin uusilla pitkälti talkoovoimin. Myöhemmin
tontille rakennettiin myös uusi pieni mökki yksityisempää majoitusta varten. Vuosien mittaan
Kalliola on ollut jäsenten ja heidän perheidensä vapaa-ajan viettopaikka sekä useiden
jäsentilaisuuksien järjestämispaikka.
Pitkään Kalliola oli jäsenten vapaassa yhteiskäytössä. Vuodesta 2001 Kalliolaa on vuokrattu
osaksi kesää jäsenten yksityiseen käyttöön.

Jäsenmäärä kaksinkertaistuu. Yhä useammalla toimittajalla oli 1970-luvulla alan
koulutus - joko loppututkinto tai ainakin suoritettuja opintoja. Toimittajan työhön, varsinkin
urheilutoimituksiin, hakeuduttiin myös harrastuksen kautta.
Lehtiin tuli lisää sivuja ja kun kuvajournalismi alkoi vallata alaa, tarvittiin myös lisää
valokuvaajia. Työt eriytyivät toimituksissa työnjohtotehtäviin, toimitussihteerin työhön,
kirjoittaviin ja usein kuvaaviinkin toimittajiin sekä valokuvaajiin. Erikoistoimittajuus oli
muotiajatus, joka vahvistui vielä 1980-luvulla. Trendi oli pyrkimys saada nostettua toimittajan
palkkaa, mutta myös arvostuksen osoitus lukijoille ja sidosryhmille sekä kilpailukeino lehtien
välisessä kilpailussa.
Yhdistyksen jäsenmäärä kaksinkertaistui 1970-luvulla ja ylsi jo noin 180 jäsenen määrään.
Puolet uusista jäsenistä oli alle 25-vuotiaita, joka kolmas oli nainen ja joka neljäs jonkun
tutkinnon suorittanut. Virta taloihin sisään ja ulos kävi vilkkaana eikä toimittajakuntaa voinut
enää yhdistyksen alkuvuosien tapaan kuvata “yhdeksi perheeksi”.

Lakkoja. Vuonna 1972 toimittajat järjestivät ensimmäisen, kymmenen päivää kestäneen
työtaistelun. Lehtiin perustettiin toimitusosastot ja kirjatyöntekijöiden kanssa ryhdyttiin
yhteistyöhön. Toisen kerran toimittajat olivat lakossa vuonna 1980.
Tietotekniikka teki tuloaan 1980-luvulla. Yksittäisistä sopimuskysymyksistä kuten
tietotekniikan käytöstä sekä kilometri- ja valokuvauskorvauksista käytiin kädenvääntöä.
Tekstimainontaan kiinnitettiin erityishuomiota.

Palkintoja. Kymenlaakson ja Itä-Suomen Sanomalehtimiesyhdistysten aloitteesta alkoi
Kymen läänin taidetoimikunta jakaa 1980-luvun puolivälissä toimittajapalkintoa
journalistisesti onnistuneista töistä. Toimittajan työn arvostusta kohentanut kilpailu jatkui
kymmenkunta vuotta. Palkinto oli 4000 - 5000 markkaa.
Kymenlaakson Sanomalehtimiesyhdistys ryhtyi jakamaan “valottajan” ja aluksi myös
“pimittäjän” titteleitä uutislähteilleen vuonna 1976. Valottajia nimettiin muutama vuosi
innokkaasti, mutta jonkin vuoden kuluttua toiminta laantui. Tauon jälkeen valottajia
ryhdyttiin nimeämään uudelleen vuodesta 2000 alkaen.

Lehtimaailma muuttuu. Kymenlaakson toimittajien olosuhteet ovat muuttuneet
1980-1990-luvuilla useiden lehtifuusioiden ja tiivistyneen työtahdin seurauksena.
Lehtikartalta ovat hävinneet Etelä-Suomi ja Haminassa ilmestynyt Kymen Sanomat,
joka fuusioitui vuonna 1991 Kotkan Sanomiin. Uusi lehti muutti nimensä Kymen Sanomiksi. 
Lehtimaailman järjestelyjen seurauksena Kymen Sanomat ja Kouvolan Sanomat sekä
Lappeenrannassa ilmestyvä Etelä-Saimaa kuuluvat samaan lehtikonserniin Sanoma Oy:hyn
ja näiden lehtien toimittajat tekevät kiinteää yhteistyötä. Toisaalta yhä useampi toimittaja
on omasta halustaan tai irtisanomisen vuoksi pakosta ryhtynyt freelancetoimittajaksi.
Journalistiliiton selvityksen mukaan freelancetoimittajien ansiot jäävät yleisesti palkansaajien
tuloja pienemmiksi.

Tapahtumat kiinnostavat. Työelämän vaatimusten ja palkansaajien suhteellisen turvatun
toimeentulon seurauksensa harva yhdistyksen jäsenistä on 2000-luvulla kiinnostunut
ammattiyhdistystoiminnasta. Yhdistyksen noin 170 jäsenestä jäsentilaisuuksiin osallistuu
korkeintaan 20 henkeä, ja yhdistyksen vastuutehtäviin on vaikea löytää halukkaita.
Yhdistys on onnistunut houkuttelemaan kuitenkin joihinkin tilaisuuksiinsa käsillä olevasta
asiasta aidosti kiinnostuneita jäseniä. Mielenkiintoa ovat herättäneet esimerkiksi työssä
jaksaminen sekä Euroopan unionin kehitys. Myös yhdistyksen matkat ovat parhaimmillaan
keränneet innostuneen osanottajajoukon.
Yhdistyksen perinteisiä yhteistyökumppaneita on ollut Hamina Tattoo -organisaatio, joka
järjestää vuosittain Kalliolassa kesätapahtuman jäsenistölle. Vuonna 1973 alkanut yhteistyö
viiden itäisen Journalistiliiton yhdistyksen kanssa on jatkunut, mutta yhteistyö ei tunnu
muuttuneissa olosuhteissa enää niin tarkoituksenmukaiselta kuin yhteistyötä luotaessa.
Yhteistyötä on tehty myös viipurilaisten ja pietarilaisten toimittajien kanssa.

Lähteet: Reijo Hämäläinen: Kymenlaakson journalisti (1993)
Kymenlaakson Sanomalehtimiesyhdistys ry:n pöytäkirjat

Arja Ukkonen